Matkusta maailman ympäri

MAIKAILUBLOGI
Home > Matkakohteet > 20 Unescon maailmanperintökohdetta Pohjoismaissa

Matkakohteet

20 Unescon maailmanperintökohdetta Pohjoismaissa

Pohjoismaiset naapurimaamme ovat monipuolisia matkakohteita tapahtumien ja kauniin luonnon myötä; Tukholma, Oslo ja Kööpenhamina lienee tuttuja jo usealle ja ovat mainoita viikonloppu kohteita sillä Suomesta käsin matkustaminen on sekä nopeaa että edullista. Perinteisen kaupunkiloman sijaan ehdotamme kierrosmatkoja Unescon maailmanperintökohteiden parissa; tässä artikkelissa esittelemme 20 pohjoismaista Unesco-kohdetta joihin matkata tänä syksynä.

Varaa edulliset lennot Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Osloon tai Reykjavikiin Bravoflyn sivuilta.

1) Drottningsholmin linna (Ruotsi)

Drottningholmin linna oli Ruotsin ensimmäinen kulttuuriperintökohde, ja se hyväksyttiin Unescon-listalle vuonna 1991. Pohjolan Versaillesiksi kutsuttu linna sijaitsee hieman Tukholman ulkopuolella Märarin järven rannalla. Ruotsin kuningasperhe asuu eteläisessä siivessä ja iso osa linnaa on auki yleisölle vuoden ympäri. 1600-luvulta peräisin oleva linna on mainio päiväretkikohde myös risteilymatkustajille.

drottningholm-palace-729463_1280

Drottningsholmin kaunis linna.

2. Falun (Ruotsi)

Falun tunnetaan etenkin talviurheilun ystävien kesken ja kaupunki on isännöinyt hiihdon MM-kisoja useita kertoja. Taalainmaan pääkaupunki Falunissa tulee vierailla kuparikaivoksella. Punamullan sävyisiä taloja näkee pitkin Taalainmaata ja väri “falu-röd” juontaa juurensa kuparista. Perinteisiä taalainmaanhevosien valmistusta voi käydä ihastelemassa lähikylissä Nusnäsissä tai Tällbergissä.

3. Merenkurkku- Höga kusten (Ruotsi/Suomi)

Merenkurkun saaristo on yksi maiden rajoja ylittäviä Unescon-kohteita. Merenkurkun saaristo hyväksyttiin Unescon listalle 2006 Suomen ensimmäisenä luontokohteena, se on Ruotsin Höga Kustenin maailmanperintökohteen laajennus. Geologisessa kokonaisuudessa maankohoaminen on voimakasta ja saaristo muuttaa muotoaan jatkuvasti.

4. Visby (Ruotsi)

Hansakaupunki Visby on hyvin säilynyt keskiaikainen kaupunki muureineen ja mukulakivikatuineen. Vuodesta 1995 maailmanperintökohteena ollut kaupunki on sykkii elämää kesäisin. Visby on tunnettu elokuussa järjestettävistä keskiaikaisista markkinoista sekä ruusuista, jotka kukkivat pitkälle syksyyn saakka.

5. Karlskrona (Ruotsi)

1600-luvulla laivastoasemaksi perustettu Karlskrona sijaitsee Ruotsin etelärannikolla Itämeren rannalla. Kaupungissa toimii tänäkin päivänä Ruotsin sotalaivaston päätukikohta. Kaunis saaristo tarjoaa monipuolista tekemistä ja Merimuseossa käynti on ehdoton must.

6. Gammelstadin kirkonkylä (Ruotsi)

Luulajan kunnassa Pohjois-Ruotsissa sijaitseva sijaitseva Gammelstadin kirkonkylä on Ruotsin parhaiten säilynyt perinteinen kirkonkylä. Kylässä on nelisen sataa punaista kirkkotupaa, joissa talonpojat perinteisesti majoittuvat tullessaan jumalanpalveluksiin tai markkinoille. Alueella on ollut asutusta jo 1100-luvulta lähtien. Gammelstadin kirkonkylän lisäksi tärkeä kohde on 1400-luvulla käyttöön vihitty Alaluulajan kirkko

7. Geirangerinvuono (Norja)

Norjan länsirannikolla sijaitseva Geirangerin vuonoja ei turhaan sanota maailman kauneimmaksi. Dalsnibbanin näköalapaikalta kannattaa käydä ottamassa kateutta herättävät selfiet ja vuonojen ohella tutustua itse Geirangerin suloiseen kylään. Norjan vuonoihin pääsee helpoimmin tutustumaan lentämällä Bergeniin tai Osloon ja jatkamalla kentältä matkaa vuokra-autolla.

geiranger-1485310_1920

Pala Norjan kauneinta maisemaa Geirangerin vuonoilla.

8. Røros (Norja)

Røros on vahnaa kuparikaivosaluetta jossa kuparia tuotettiin 1600-luvulta vuoteen 1977 saakka. Unescon-listalla Rørosin kaivos on ollut vuodesta 1980-lähtien.

9. Bryggen (Norja)

Vilkas Hansa-ajan kauppapaikka Bryggen on Bergenin kaupungin satama-alue. Bryggen on tunnettu puukorteleistaan, joita koettilivat useat tulipalot. Nykyisin useissa kortteleiden taloissa sijaitsee taiteilijoiden työpisteitä ja pieniä putiikkeja.

10. Urnesin sauvakirkko (Norja)

Sogne-vuonon rannalla sijaitseva Urnesin sauvakirkko rakennettiin 1100- 1200-luvuilla. Maailmanperintölistalla kirkko on ollut vuodesta 1979.

11) Altan kalliopiirrokset (Norja)

Pohjois-Norjan Altassa sijaitsevat kalliopiirrokset ovat ansaitusti osa Unescon perintölistaa. Kalliopiirroksilla on ikää jo yli 6000 vuotta. Alta on Finnmarkin läänin ja kalliopiirroksien lisäksi Altan lähistöltä löydät Pohjois-Euroopan suurimman rotkon upeine retkeilyreitteineen.

21987235 - rock carvings at alta, norway

Altan kalliopiirrokset.

12) Surtseyn saari (Islanti)

Islannin Surtsey-saarin liitettiin maailmanperintölistalle vuonna 2008. Tuliperäinen saari sijaitsee Islannin etelä-rannikolla ja on saanut nimensä skandinaavisen mytologian tulijättiläisen Surtin mukaan. Tänne Unescon-kohteelle ei valitettavasti ole yleisölle pääsyä sillä saari on rauhoitettu tieteellistä tutkimusta varten.

13) Þingvellir (Islanti)

Þingvellir sijaitsee Islannin lounaisosassa. Paikka on historiallisesti tärkeä sillä se toimi Islannin alltingin, parlamentin, kokoontumispaikkana 900-luvulta alkaen. Þingvellir on osa suosittua nähtävyyskierrosta, jota kutsutaan nimellä Kultainen kierros.

14) Jellingin riimukivet (Tanska)

Riimukivet ”Jellingmonumentet” ovat Tanskan tunnetuin maailmanperintökohde. Jellingin kaupungissa sijaitsevissa kivissä pienemmässä on riimukirjoitusta ja isommassa kirjoitusten lisäksi kaksi hahmoa.

15) Roskilden tuomiokirkko (Tanska)

Roskilde-festivaalista tunnettun kaupungin nähtävyyksiin lukeutuu Roskilden tiilinen tuomiokirkko joka oli valmistuessaan ensimmäinen goottilaistyylinen katedraali Pohjoismaissa. Katedraaliin on haudattiin Tanskan kuninkaallisen perheen jäseniä 1400-luvulta lähtien. Kohde valittiin maailmanperintökohteeksi vuonna 1995.

16) Suomenlinna

Helsingin edustan saarille 1748 perustettu Suomenlinnan merilinnoitus on yksi Suomen kulttuuriaarteista. Helsinkiläisten picnic-saari ja ulkomaalaisia turisteja kutsuva Suomenlinna liitettiin Unescon listalle vuonna 1991.

17) Verlan puuhiomo ja pahvitehdas

Verla on Jaalassa nykyisin museona toimiva vanha puuhiomo ja pahvitehdas. Tehdas toimi vuoteen 1964 asti.  Kokonaisuutta täydentävät alueen työväenasunnot ja lukuisat muut rakennukset.

18) Vanha Rauma

Vanha Rauma on pohjoismaiden suurin yhtenäisenä säilynyt puutalokaupunkikokonaisuus. Kesäisin iloista ja leppoisaa menoa sykkivän Rauman vanhakaupunki on ollut Unesco-kohteena vuodesta 1991 alkaen. Vanhimmat rakennukset Vanhassa Raumassa ovat 1700-luvulta.

finland-908922_1920

Kaunis ja sympaattinen vanha Rauma.

19) Petäjäveden vanha kirkko

Petäjäveden vanha puukirkko on yksi Keski-Suomen arvokkaimmista historiallisista rakennuksista. 1994 Unescon maailmanperintölistalle hyväksytty kohde on säilynyt hyvin ja se toimii tänä päivänä lähinnä museokäytössä.

Mikä on sinun suosikkisi?

 

0 Comments

No Comments Yet!

There are no comments at the moment, do you want to add one?

Write a comment

Write a Comment