Matkusta maailman ympäri

MAIKAILUBLOGI
Home > Tapahtumat > Kesäteattereita ympäri Suomen

Tapahtumat

Kesäteattereita ympäri Suomen

heinäkuu 18
17:03 2016

Odotettuun ja kaivattuun Suomen kesään kuuluvat olennaisesti kesäteatterit ja kuluvana kesänä voikin kotimaahan tutustua kesäteatterilavoja kierrellen. Missä päin kotimaata lomaa vietätkään, kannattaa vilkaista alla olevaa listaa, johon kokosimme tärpit kiinnostavista näytelmistä pitkin SuomeaBravoflyn kesäteatteri-vinkkien myötä voi suunnaksi ottaa tänä kesänä esimerkiksi Iisalmen, Nurmijärven tai Reposaaren.

10267811 - theatre in the summer the park with wooden benches

Kesäteattereita esitetään läpi kesän ympäri Suomea.

Kesäteattereita pitkin Suomea

Kesäteattereita esitetään ympäri Suomen ja niiden ohjelmisto on laaja. Kesäteattereita esitetään Kemistä aina Ahvenanmaalle saakka. Tunnettuihin kesäteattereihin lukeutuu ennen kaikkea Pyynikin kesäteatteri, jonka ohjelmistossa on kuluvana kesänä samannimiseen tv-sarjaan perustuva Taivaan tulet.
Iisalmessa Koljonvirran teatterissa esitetään sekä Karavaanarit että lapsiperheille suunnattu Me Rosvolat. Karavaanarit on jatkoa kesällä 2015 menestystä taittaneelle Kauppa-auto-näytelmälle. Me Rosvolat esitetetään Iisalmen lisäksi myös muun muassa Raahen kesäteatterissa; yhteisiä teatterihetkiä perheenpienempien kanssa on siis luvassa ympäri maata.

Kaustisilla Kaustisen Salonkylän Nuorisoseura viettää 80-vuotisjuhlavuottaan ja esittää sen kunniaksi näytelmän ”Vain elämää on kaikki tää”.  Tampereella kesäteatterin lavoilla nähdään ensimmäistä kertaa Mika Waltarin legendaariseen salapoliisiromaaniin perustuva Kaasua komisario Palmu. Mustion Linnan kesäteatterissa viihdyttää Kunnon kansleri-näytelmä, jonka tapahtumat sijoittuvat Euroopan paraatipaikalle Brysseliin.

Ahvenanmaalla kesäteatterista voi nauttia toisella kotimaisella. Suosittu kesäteatteri Ahvenanmaalla on Bentesin-kesäteatteri, jonka ohjelmistossa nähdään tänä kesänä ruotsinkielinen teos en natt på Bentes. (Matkan Ahvenanmaalle löydät muuten täältä). Pohjoisessa, Kemin Puistopaviljongin lavalla nähdään Heikki Lundin kirjoittama Käpyhovi taistelee- näytelmä.

Komediaa

Toijalan kesäteatterissa katsojat voivat hekottaa Maanalainen armeija iskee jälleen- näytelmän mukana. Huippusuosittuun tv-sarjaan perustuva brittikomedia vie katsojan keskelle vilkasta katukahvilaa toisen maailmansodan aikaisessa Ranskassa.

Kruununpuiston kesäteatterissa Imatralla sen sijaan kerrotaan Kekkosen tarinaa. Kekkonen- syntymästä kuolemattomuuteen – komedian käsikirjoituksesta vastaa Tuomas Parkkinen ja rooleissa nähdään muun muassa Harri Nousiainen ja Jussi Puhakka.  Nurmijärvellä Kivi-juhlilla esitetään Aleksis Kiven suosittu komedia Nummisuutarit. Kivi-juhlilla on nautittu kesäteattereista jo vuodesta 1953 ja teatteriesitykset alkoivat aikanaan juuri Nummisuutareilla.

Pälkäneellä esitetään Anna-Leena Härkösen kirjan pohjalta tehty, Heikki Paavilainen käsikirjoittama, Kaikki Oikein– lottovoittokomedia. Raumalla puolestaan esitetään televisiostakin tuttu klassikko Sisko ja sen veli, jonka rooleissa nähdään Kirsi Ylijoki ja Jukka Rasila.

45097573 - theater spot light with smoke against grunge wall

Kesäteattereiden ohjelmistoista löytyy niin komedioita, klassikoita kuin musikaalejakin.

Äkkilähtöjä ja naurunkyyneleitä

Vihdin kesäteatterissa otetaan äkkilähtö Tallinnaan. Laivayhtiö Smilen kyydissä Tallinnaan reissaa muun muassa Unski ja hänen ystävä Kale naurua ja musiikkia on luvassa.  Keuruulla, vanhan pappilan pihapiirissa esitetään, naurunkyyneleitäkin aikaansaava Tuomas Kyrön kirjaan perustuva Iloisia aikoja Mielensäpahoittaja.

Porissa, Teatteri Reposaaressakin ollaan lomatunnelmissa ja tunteet heitetään nurkkaan. Tapahtumat sijoittuvat 1965 kesäkuiseen Poriin, jossa hotellin henkilökunta passitetaan kesälaitumille hotellin vesivahingon takia. Toivo Kärjen laulut siivittävät hotelliapulaisten matkaa, joka kulkee Leningradiin, Beduiiniemiraatteihin ja sieltä takaisin Poriin.

Helsingissä kesäteatterista voi nauttia ennen kaikkea Suomenlinnassa, jossa Ryhmäteatteri tulkitsee William Shakespearen ajatonta komediaa Keskiyön uni. Kuten espanjalaisen Miguel Cervantesin myös William Shakespearen kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 400 vuotta ja Ryhmäteatteri kesäteatterillaan juhlistetaankin samalla arvostetun ja tärkeän näytelmäkirjailijan merkkivuotta.

10669250 - shot of a woman in mask wearing old-fashioned dress.

Mihin kesäteatteriin sinä menet tänä kesänä?

Jäikö joku kesäteatteri-helmi mainitsematta? Voit jakaa omat vinkkisi kommenttikenttään.

0 Comments

No Comments Yet!

There are no comments at the moment, do you want to add one?

Write a comment

Write a Comment