Matkusta maailman ympäri

MAIKAILUBLOGI
Home > Matkakohteet > Matkusta historialliseen Belgradiin

Matkakohteet

Matkusta historialliseen Belgradiin

Matkusta historialliseen Belgradiin
lokakuu 15
18:33 2015

Belgrad on Serbian pääkaupunki, ja se lepää Tonavan ja Sava-joen risteyskohdassa. Serbian suurimman kaupungin katuja tallaa noin puolitoista miljoonaa asukasta. Strategisen sijaintinsa takia Belgrad on kokenut historiansa aikana monenlaista lasku- ja nousukautta, ja se on myös nähnyt hallitsijoita Rooman valtakunnasta ottomaaneihin. Historian opetukset näkyvät tietenkin kaupungin pinnassa sekä länsimaisessa sivistyksessä ja kulttuurissa – historiasta kiinnostuneelle riittääkin tässä kohteessa takuulla nähtävää.

Vaikka kaupunki on kokenut kovia myös lähihistoriassa, on se nykyään paitsi suosittu matkakohde myös varsinainen sulatusuuni. Entisen Jugoslavian sekä muiden alueiden kansat ja kulttuurit kohtaavat toisensa, mikä tekee kauniista Belgradista varsin monimuotoisen – tämä voidaan nähdä lahjana mille tahansa kaupungille. Toivotaan siis, että nimitys ”Valkoinen kaupunki” toimisi hyvän onnen ja parempien aikojen enteenä ihastuttavalle Belgradille.

Kulttuuria ”Valkoisessa kaupungissa”

Belgradin historialliset juuret tuovat mukanaan rikkaan kulttuurielämän. Kaupunki toimii vuosittain lukuisten suosittujen kulttuuritapahtumien isäntänä. Festivaaleihin kuuluvat esimerkiksi helmi-maaliskuussa pidettävä FEST-elokuvafestivaali, lokakuun lopulla raikuva klassisen musiikin BEMUS ja elokuun Belgrade Beer Fest.

Kaupungin tunnetuimpiin museoihin lukeutuu muun muassa kansallismuseo, jossa vierailija voi ihailla Van Goghin, Monet’n, Rubensin, Titianin ja monen muun mestarin maalauksia. Nykytaiteen museon vetonauloihin kuuluu Warholin, Mirón sekä kroatialaisen Ivan Meštrovićin teoksia. Jokaisen tieteenharrastajan pyhiinvaelluskohteena on puolestaan väärinymmärretyn neron Nicola Teslan museo. Täällä yli 160 000 alkuperäistä dokumenttia odottaa maailmaa vastaanottamaan tämän tieteilijän nerouden tuotokset.

Paikalliseen kulttuuriin kuuluu voimakkaasti myös urheilu. Koripallo on nostanut suosiotansa, ja Novak Đoković on koko kansan suursuosikki. Belgradin merkittävin urheilukulttuurillinen kysymys on ehkä kuitenkin SD Crvena Zvezdan ja FK Partizanin monivuotinen kiihkeä valtataistelu Serbian jalkapallokuninkaan tittelistä.

Pakollisiin nähtävyyksiin kuuluvat kaupungissa muun muassa Belgradin linna, Pyhän Petkan kappeli ja Avala-tornista avautuvat maisemat. Kun jano pääsee yllättämään, on syytä hakeutua kummankin joen varsilla odottavien baarien ja yökerhojen palveluiden äärille. Jos valtavirtainen juhlaskene ei kuitenkaan houkuta, kannattaa liittyä opiskelijoiden seuraan, sillä he tuntevat kaupungin parhaat alternative-paikat. Belgrad on erittäin suosittu nuorten juhlijoiden keskuudessa, ja kaupungin yöelämällä on mainetta maan rajojen ulkopuolellakin.

Kun nähtävyydet on kierretty ja pitäisi päästä shoppailemaan, voi ostostietoinen reissaaja suunnistaa Kralja Milanalle. Jos kello kuitenkin lähestyy jo kahdeksaa, ei tarvitse vaipua epätoivoon tai kiirehtiä korkokengissä, sillä kaupat ovat usein auki myöhäisiltaan asti – jotkut jopa puoleen yöhön.

Belgrad ja shoppailu keskustassa

Keskustan vilinää ja värejä

Budapestin tai Barcelonan kautta Belgradiin

Tällä hetkellä Belgrad lennot täytyy varata välipysähdyksen kanssa, sillä Suomesta suoria lentoja ei ole vielä tarjolla. Moni saattaisi tästä turhautua helposti, mutta me katsomme tilanteen mahdollisuudeksi. Helsinki – Belgrad taittuu esimerkiksi pysähdyksellä Budapestissa, tai viinilasin ja parin tapan mittaisella tauolla Barcelonassa. Matkusta Belgradiin ja näe enemmän matkallasi!

About Author

Joel Florén

Joel Florén

0 Comments

No Comments Yet!

There are no comments at the moment, do you want to add one?

Write a comment

Write a Comment