Matkusta maailman ympäri

MAIKAILUBLOGI
Home > Tapahtumat > Sziget festival ja muut Itä-Euroopan festarit

Tapahtumat

Sziget festival ja muut Itä-Euroopan festarit

Sziget festival ja muut Itä-Euroopan festarit
toukokuu 15
13:38 2015

Suomella on pitkät festariperinteet. Aina 70-luvulta asti olemme kesäisin kokoontuneet suurin joukoin kuuntelemaan musiikkia ja juhlimaan yhdessä. Halvat lennot ovat mahdollistaneet matkat myös muiden maiden menoihin. Festareilla käydään nykyään muun muassa Tanskassa, Saksassa, Briteissä ja Hollannissa. Itä-ja Keski-Euroopan festivaalit ovat kuitenkin yhä monelle suomalaiselle tuntematonta maaperää. Näissä festareissa meno on vähintään yhtä lujaa, artistit yhtä hyviä, samalla kun hinnat voivat olla huomattavasti halvempia.

Loistoesimerkki on Unkarin Sziget Festival, joka pidetään 10-17 elokuuta 2015. Sziget tarkoittaa saarta, ja kuten arvata saattaa, festari pidetään Tonavan Óbudai-saarella, Budapestin pohjoispuolella. Sziget on saanut huomiota kansainvälisesti ja nimitettiin vuonna 2014 Euroopan parhaaksi suureksi festivaaliksi. Täällä tapaa ihmisiä koko maailmasta – noin 50% kävijöistä tulevat Unkarin ulkopuolelta.

Sziget Festival

Sziget Festivaalilla juhlat jatkuvat läpi yön. kuva: Mózsi Gábor

Tänä vuonna pääesiintyjistä mainittakoon Robbie Williams, Avicii, Florence and the Machine sekä Ellie Goulding. Heidän lisäksi kymmeniä muita kaikenlaisen musiikin edustajia nähdään lavalla – aina rockista elektroniseen musiikkiin. Suomesta Szigetiin lähtee Oululainen bändi Blind Channel, joka voitti Helsingin Tavastialla 9.5.2015 järjestetyn Stage Haltuun- kilpailun. Äskettäin festivaalille varmistui myös rutinoitunut suomalainen bändi 22-pistepirkko. Festivaalissa on myös muuta kulttuuria tarjolla – etenkin sirkus-ja tanssiesitykset ovat tärkeä osa tapahtumaa.

Tänä vuonna 5 päivän lippu maksaa 219 euroa – koko viikko 249 euroa. Hintaan sisältyy tietysti telttapaikka. Yhden päivän lippuja on myös tarjolla, jos haluaisit tulla vaikka viikonlopun yli. Lippuja saa kätevästi ostettua netin kautta.

Unkariin lentää Suomesta muun muassa Wizzair ja Finnair – lisää tietoa löytyy aiemmasta Budapest-aiheisesta tekstistä.

Sziget Festivaali 2014. kuva: Szemerey Bence

Sziget Festivaali 2014. kuva: Szemerey Bence

Jos olet jo ollut Szigetillä ja kaipaat uusia kokemuksia, tanssivetoiset Exit Fest Serbiassa sekä Euroopan parhaaksi pieneksi festivaaliksi nimitetty Tauron Nowa Muzika Puolassa ovat hyviä vaihtoehtoja.

Belgradiin ei ole tällä hetkellä suoraa lentoa Suomesta, mutta matka sujuu kuitenkin suhteellisen nopeasti jos teet välilaskun Tukholmassa tai Berliinissä. Toinen vaihtoehto on suora lento Budapestiin, josta matka jatkuu bussilla tai junalla. Helsingistä Varsovaan lähtee lentoja päivittäin Finnairilla.

Itä-ja Keski-Euroopan festivaalit tarjoavat tänä kesänä takuulla unohtumattomia kokemuksia!

 

About Author

Joel Florén

Joel Florén

0 Comments

No Comments Yet!

There are no comments at the moment, do you want to add one?

Write a comment

Write a Comment